Gaia, Uranus ja synnytyssoturi

Kauan kauan sitten Taivaan jumala Uranus ja Äiti Maan jumalatar Gaia olivat molemmat yksin avaruudessa. Uranus tunti valtavaa vetoa Gaiaa kohtaan. Gaian vetovoima oli magneettinen ja Uranus ympäröi hänet täysin, ja he rakastelivat ja rakastelivat ikuisuuden ajan. Ja näin syntyivät kaikki maan olennot. Kaikki eläimet, bakteerit, ihmiset, oliot ja kasvit syntyivät tästä liitosta. Mutta kaikki oliot eivät olleet kauniita. Syntyi myös hirviöitä ja peikkoja. Uranus tunsi häpeää näitä lapsia kohtaan, hän ei sietänyt heitä ja hän pani hirviöt piiloon syvälle maan sisälle, Gaiaan, mutta poissa Gaian näkyviltä. Tämä jatkui pitkään. Uranus piilotti kaiken, mikä ei sopinut hänen näkemykseensä siitä, miltä täydellinen perhe näyttää. Eräänä päivänä Gaia sai tietää mitä Uranus oli tehnyt. Hän raivostui ja huusi ”Miten sinä uskallat tehdä näin? Nehän ovat minun lapsiani! Rumia tai kauniita, ne ovat minun lapsiani”. Ja Gaian raivo ja viha sai Uranuksen pakenemaan kauas ylös taivaaseen. Tämä oli se hetki jolloin taivas ja maa erkanivat toisistaan.

Myyttien henkilöt voidaan nähdä arkkityyppeinä, ne ovat osa meidän kollektiivista psyykettämme.

Uranus on se osa meistä, joka ei siedä kaoottisia vahvoja tunteita eikä prosesseja, joita ei voi hallita. Uranus on se ideaali, joita vasten me vertailemme itseämme.

Gaia on äidillinen rajaton rakkaus ja myötätunto. Hän kutsuu kaikki lapset luokseen, myös ei-toivotut. Hän ei pelkää pimeyttä, ei omaansa eikä muiden – hän tietää, että siemen tarvitsee sekä valoa että pimeyttä itääkseen. Gaia on kuin kotonaan villeissä ja orgaanisissa prosesseissa, joissa lopputulos on tuntematon.

Modernissa kulttuurissa Uranus hallitsee synnytystä – vaikka se on perinteisesti kuulunut Gaialle. Synnytyksen tuntemattomuus, hallitsemattomuus, vahvat tunteet, kehollisuus, seksuaalisuus, kipu, hiki ja kyyneleet eivät sovi Uranukselle. Synnytyksen epämukavat aspektit piilotetaan. Uranus kertoo meille, mikä on hyvä tapa synnyttää, mikä on oikein ja väärin, miten naisen kuuluu käyttäytyä synnytyksessä ja uutena äitinä. Riippuen siitä mitä uskomuksia meillä on entuudestaan yritämme epätoivoisesti elää todeksi Uranuksen ideaaleja. Kivuton, hiljainen synnytys joko käyttäen puudutuksia tai muita menetelmiä on Uranuksen mieleen. Yhdessä vaiheessa historiaa naiset jopa nukutettiin, ja näin he eivät muistaneet synnytyksestään mitään. Naisen luontainen äänteleminen, liikkuminen ja irrationaalinen käyttäytyminen, hänen vahvat tunteensa ja tuntemuksensa pelottavat Uranusta.

Mutta niin kuin oman psyykemmekään hirviöt eivät häviä piilottamalla niitä kellariin, synnytys ja synnyttäminen pysyy villinä initiaationa Gaian maailmaan. Naiset ympäri maailmaa alkavat huomaamaan synnyttämisen luovan voiman ja vaatimaan oikeutta kulkea prosessin läpi omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Synnytyssoturi – kuka hän on?

Synnytyssoturi on se osa meistä, joka kuulee kutsun lähteä matkalle Gaian valtakuntaan, paradoksien maailmaan (pelkoineen päivineen). Hän vastaa kutsuun, vaikka tietää, että hänen elämänsä tulee muuttumaan totaalisesti eikä paluuta entiseen ole.

Synnytyssoturi ei ole aina peloton, mutta hän on tutustunut omiin pelkoihinsa, hän ei ole ”voittaja”, joka ei tunne kipua ja toteuttaa unelmiensa synnytyksen. Hän on rituaalin läpikäyvä henkilö, kosketuksessa alkukantaiseen voimaan, jota ei voi kontrolloida häiritsemättä soturin keskittymistä. (Lainattu Annamari Mitchell, Sydänääni 3/2017)

Synnytyssoturi valmistautuu huolellisesti matkaa varten. Hän kokoaa voimaesineitä, hän meditoi ja kerää ympärilleen luotettavan tukijoukon. Hän on hereillä ja avoin, imien itseensä sisäistä ja ulkoista tietoa. Hän tietää, että matkalle hänen on lähdettävä yksin irtautuen ympäröivästä todellisuudesta. Mitä hän tarvitsee on vahvaa yhteyttä sisäiseen viisauteen.

Synnytyssoturi ottaa yhden askeleen ja toisen ja kolmannen, olematta liiallisesti kiintynyt tiettyyn lopputulokseen. Synnytyssoturi tekee spontaanisti sen, mitä jokainen hetki vaatii. Hän on joustava ja silti sitkeä ja osaa suunnistaa paradoksien maassa.

Synnytyssoturi ymmärtää, ettei ole erillinen olento ja hän ammentaa voimia maasta, ilmasta, tulesta ja vedestä. Hän tietää, että ollessaan täysin läsnä hänellä on yhteys siihen voimaan, joka saa tulivuoret purkautumaan ja kukat kukkimaan joka kevät. Synnytyssoturi on aina valmis ottamaan vastaan apua, jos kokee tarvitsevansa sitä.

gravidmeditation-49fujipro800zexp-X3

 

Synnytyssoturi ymmärtää, että hallinnan menettäminen on portti, jonka läpi on kuljettava – vaikka polvet tutisten. Hän ei pelkää omaa ääntään ja intuitiivisia liikkeitä. Synnytyssoturi löytää oman tapansa reagoida synnytyksen voimaan. Hän tekee parhaansa eikä hae ulkopuolisten hyväksyntää.

Synnytyssoturi on sitoutunut jatkamaan matkaansa, vaikka vastassa oleva portinvartija on vienyt häneltä vaatteet, korut ja kengät. Paljaana, palellen, empien hän ponnistaa viimeisen portin läpi, käyttäen viimeiset voimansa.

Synnytyssoturi ymmärtää, että jotta uusi elämä voisi syntyä, niin vanhan identiteetin on kuoltava. On suuri riski, että arkityyppi ”kiltti tyttö” saa väistyä.

Initiaation jälkeen synnytyssoturi harjoittelee itsensä rakastamista ja armollisuutta, eikä tuomitse ja syyllistä itseään. Jos hänen sisäinen tuomarinsa nostaa päätään, hän kuuntelee ja vastaa sitten myötätuntoisesti. Hän tunnistaa Uranuksen tarpeen hakea täydellisyyttä, mutta katsoo itseään peiliin ja sanoo: ”Olet kaunis ja tarpeeksi hyvä äiti. Olen sinusta ylpeä.”

Jos haluat herätellä synnytyssoturiasi sinun ei tarvitse olla harvinaisen rohkea. Riittää, että olet oma itsesi – nainen joka haluaa synnyttää ja olla äiti omalla ainutlaatuisella tavallaan. Vaikka et tiedä mitä sinun pitäisi tehdä, vaikka kohtaat yllätyksiä synnytyksessä, riittää että teet parhaasi. Koko eletty elämäsi – elämäntarinasi – vaikuttaa siihen miten reagoit synnytyksen intensiteettiin. Riippumatta siitä miten synnytyksessä käy, voit voimaantua ja kasvaa.

Jos haluat valmistautua matkaa varten kuten synnytyssoturi, tule mukaan Synnytysmeditaatio –verkkokurssille. Voit suorittaa kurssin tehtävät omaan tahtiin.

Lue aiheesta lisää kirjasta Ancient Map for Modern Birth, Pam England.

IMG_3007Alessandra Sarelin, VTT, sertifioitu doula & synnytyssoturi

Alessandra rakastaa vanhoja myyttejä, meditaatiota, eheyttäviä oivalluksia, tanssia, aitoa läsnäoloa ja naistenpiirejä. Hän suhtautuu intohimoisesti siskouteen ja naisen eri elämänvaiheiden kehollisiin vihkimysriitteihin. Hän on opiskellut monen viisaan naisen kanssa, mm. Chameli Ardagh, Toko-pa Turner ja Pam England. Tällä hetkellä hän opiskelee kasvilääkintää Virpi Raipala-Cormierin koulutuksessa.