Minun kertomukseni

Minusta tuli äiti vuonna 2008, osallistuin ensimmäiselle doulakurssilleni vuonna 2010 ja toimin doulana ensimmäistä kertaa kauniina kesäyönä  vuonna 2011. Tänään olen sertifioitu synnytysdoula, Dancing for Birth ohjaaja, EFT-ohjaaja ja kauppias luontaistuotealalla. Tämä on minun tarinani.

Kun odotin tytärtäni seitsemän vuotta sitten, tiesin sen olevan käännekohta elämässäni. Olin Alessandra Sarelinlumoutunut syntymän voimasta. Halusin kokea synnytyksen avoimin mielin, olematta puudutettu fyysisesti tai psyykkisesti. Aavistin löytäväni prosessista jotain tärkeää ja arvokasta. Valmistauduin synnytykseen, mutta en valmistautunut omaan muutokseeni tyttärestä äidiksi. Sille olin sokea. En aavistanut yhtään miten paljon minun sisäinen, tiedostamaton vastarintani tulla äidiksi vaikuttaisi synnytykseen ja sen jälkeisiin tapahtumiin. (Kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi 19-vuotiaana ja ulkomailla valitsin abortin. Se oli traumaattinen kokemus. Trauma ei ollut eheytynyt tullessani uudelleen raskaaksi kaksitoista vuotta myöhemmin.)

Päivää ennen laskettua aikaa heräsin klo 3 yöllä kun lapsivedet menivät. Nousin ylös, tärisin innosta ja pelosta tuntemattoman syntymän edessä. Soitin synnytysosastolle ja kätilö kertoi, että voin tulla osastolle kun supistukset alkavat. Kävin suihkussa, tunsin vauvan liikkuvan alaspäin lantiossani. Olin täysin hereillä, en pystynyt enää nukkumaan, joten päätin leipoa kakun jolla juhlistaisimme syntymää. Aikaisin aamulla herätin mieheni ja soitin doulallemme – nyt minulla oli tarve rakentaa turvallinen pesä missä voisin synnyttää. Lähdimme synnytysosastolle. Automatka kesti vain kymmenen minuuttia, mutta muistan sen olleen raskas. Kuten monet muutkin ensisynnyttäjät olin turhan innokas menemään osastolle. Kätilö kertoi, että olen 1,5 cm auki.

Päivän aikana vartaloni läpi riehui myrsky. Yritin äännellä pitkiä vokaaleja sekä supistusten aikana että niiden jälkeen. Kun olin auki 5 cm kokeilin ammetta, joka oli huoneessani. Seuraava supistus sai minut kuitenkin nousemaan ylös jaloilleni – minun oli pakko seistä ja keinutella lanteitani rytmikkäästi, mikään toinen asento ei toiminut kohdallani. Vähän myöhemmin tunsin pahoinvointia ja oksensin. Minun oli pakko vaihtaa sairaalavaatteisiin, mikä sai minut tuntemaan itseni potilaaksi. Pelkäsin menettäväni itsemääräämisoikeuteni. Yritin hallita tilannetta, mutta myrsky pakotti minut taipumaan yhä enemmän, luopumaan kaikista suunnitelmista.

fc3a5gelifamnenIllalla olo oli lannistettu ja toivoton, tunsin voimani ehtyvän. Avasin verhoja ja katsoin ulos ikkunasta, tuntui epätodelliselta, että elämä jatkui normaalina sairaalan ulkopuolella. Vihreällä nurmikolla näin mustan linnun, se kuva on kulkeutunut mukanani kaikki nämä vuodet ja se antoi minulle voimaa ja rohkeutta jatkaa. Soitin kelloa ja pyysin kätilöä tekemään sisätutkimuksen – halusin tietää paljonko tätä tuskaa oli jäljellä, milloin tämä myrsky tyyntyisi. Kätilö sanoi: ”Olet kokonaan auki”. Huokaisin helpotuksesta. Myrsky hiljeni, kipu oli poissa, oli aivan hiljaista. Nojauduin mieheeni ja tunsin voimieni palautuvan – nyt selviytyisin mistä tahansa. Kaikki odottivat supistusten palautumista. Mitään ei tapahtunut. Tunsin kätilön kärsimättömyyden. Hän ehdotti, että voisimme kokeilla erilaisia asentoja ponnistaa. (Halusin vain levätä ja kerätä voimia, sen sijaan hän sai minut tuntemaan olevani painostettu suorittamaan.) Ponnistusvaiheesta tuli pitkä ja vaikea – sain käyttää kaikki voimani ja kaiken tahtoni. Kun kätilö seisoi vieressä saksien ja imukupin kanssa ponnistin kaikin voimin. Toinen kätilö painoi vatsaani. Sitten tunsin vihdoin vauvan pään käsissäni ja niin hän oli siinä – Klara Rebecca. Tärisin niin, että juuri ja juuri pystyin pitelemään häntä.

tigerYön aikana vajosin yhä syvemmälle ja syvemmälle omaan maailmaani. Mieheni soitti hädissään kelloa, ”Onko normaalia vuotaa niin, että sänkykin on veressä?” Elinvoimat ja suuri määrä verta valuivat yhdessä minusta ulos. Aamulla tuli kiire: huone täyttyi lääkäreistä ja hoitajista. Minut siirrettiin toiselle osastolle saamaan verensiirtoa. Nukahdin ja nukuin syvää, unetonta unta. Heräsin vasta illalla. Mies ja vastasyntynyt kaunis tyttäremme kävivät luonani ja vauva imi hetken rintaani. En saanut pitää vauvaa luonani seuraavana yönä. Minua satuttaa suunnattomasti, että menetin ensimmäisen vuorokauden hänen kanssaan.

moderskap2011Ensimmäisten viikkojen kaaoksen aikana en tehnyt muuta kuin imetin (jotain mihin lääkärit ja kätilöt eivät uskoneet minut pystyvän menetettyäni paljon verta). Kokoajan minua seurasi kysymys: Miksi niin tapahtui? Mitä minä tein väärin (luonnollisesti syytin itseäni). Vuoden aikana etsin vastausta. Luin kaiken mitä löysin synnytyksistä ja mitä naiset tarvitsevat saadakseen synnytyksestä voimia, eikä menettää niitä. (Lääketieteellinen puoli ei niinkään kiinnostanut minua – saatuani vastauksen kysymyksiini liittyen veren menetykseen ja siihen mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jatkoin etsimistä löytääkseni vastauksen muihin kysymyksiin.) Inspiroiduin taiteesta, runoudesta ja viisaiden naisten tarinoista. Maalasin ja itkin. Tanssisin ja kuuntelin surua, joka oli sisälläni. Olin vihainen järjestelmälle, olin vihainen, että äitiys minun kohdallani oli alkanut niin heikossa ja sekavassa tilassa. En ollut koskaan voinut paremmin kuin raskauden aikana – olin terve ja vahva – ja sitten totaalinen putoaminen pohjalle. Siellä jokainen päivä oli taistelu, todellinen haaste. Jälkeenpäin olen ajatellut, että kärsisin varmasti trauman jälkeisestä stressitilasta, mutta diagnoosia en hakenut koskaan.

Löysin siskoja, jotka etsivät vastauksia samoihin kysymyksiin: Miksi lapsen synnyttämisestä tulee kärsimys? Mitä voidaan tehdä toisin? Osallistuin doula koulutuksiin (alusta alkaen oli selvää, että haluan doulaksi, en kätilöksi, sillä en uskonut että avain kärsimyksestä vapaaseen synnytykseen löytyisi lääketieteestä.) 2012 väittelin tohtoriksi Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutissa ja sen jälkeen sain mahdollisuuden tehdä post-doc tutkimusta äitiyshuollon modernisaatiosta yleisesti ja Malawissa erityisesti. Kun hankin tietoa modernin synnytyshuollon taustasta ja historiasta aloin ymmärtämään yhteisöllisyyden ja yhteyden omaan tarinaani. En ollut yksin. Minun tuskani siitä, että olin menettänyt ensimmäisen vuorokauden tyttäreni kanssa kääntyi positiiviseksi voimaksi.

Keskustelu Skypen kautta amerikkalaisen kätilön ja kirjailijan Pam Englandin kanssa oli käännekohta, koska aloin näkemään tarinani uudessa valossa. Ymmärsin, etten voisi muuttaa tapahtunutta – en koskaan saisi takaisin ensimmäisiä hetkiä tyttäreni kanssa – mutta voin muuttaa tulkintaani kertomuksesta! Tämä muutti paljon! (Nyt tarjoan itse tällaisia synnytystarinakeskusteluja.) Sain uuden näkökulman ja aloin muotoilemaan uutta kertomusta itsestäni äitinä ja naisena. Uusi kertomus ei ollut vain positiivisempi, se oli myös todempi. Näin vahvuutta siellä missä ennen olin nähnyt heikkoutta. Näin matkani vihkimyksenä ja herätyksenä, en uhritarinana ja epäonnistumisena. Pystyin laittamaan pisteen kärsimykselleni, puistelemaan sen minusta pois ja jatkamaan ylpeänä eteenpäin.

Koko elämäni olin pelännyt haavoittuvaisuuttani. Olin antanut muurin kasvaa ympärilleni. Tämä muuri romahti minun rajussa ja hengenvaarallisessa synnytyksessä ja seurauksena oli totaalinen uupumus. Olin paljas – ja se oli pelottavaa – mutta siinä prosessissa jokin pieni taimi heräsi eloon sisimmässäni. Sitä elinvoimaa voin käyttää äitinä ja doulana. Sitä voimaa ei voi riistää minulta. Voin olla haavoittuvainen ja vahva yhtä aikaa. Synnyttäminen ei ole järjellinen, suoraviivainen suoritus. Se on luova ja villi prosessi, jota harvoin voi järkeistää. Entinen minäni, joka pelkäsi voimakkaita tunteita, niin omia kuin toisten, ei olisi kestänyt doulana olemista ja kaikkea sitä mitä se sisältää.

Osallistuttuani yli kymmeneen synnytykseen doulana aloin ymmärtämään kuinka voin auttaa toisia naisia vapautumaan kärsimyksestä. Näin, että se mikä johtaa kärsimykseen on voimakkaasti henkilökohtaista, mutta löytyy tiettyjä yhteisiä tekijöitä. Joskus fyysinen kipu on sellaista, että se johtaa kärsimykseen, mutta ei aina. Tuen ja rakkauden puute johtaa aina kärsimykseen. Puute kyvyssä kuunnella itseään johtaa kärsimykseen. Itsensä tuomitseminen on myöskin varma tie kärsimykseen. Tiedostaminen on myöskin joskus kivuliasta, mutta se lievittää kärsimystä, sen olen itse kokenut. Oma kärsimykseni alkoi synnytyksen jälkeen. Vaikkakin synnyttäminen oli kivuliasta, en kokenut kärsimystä kuin vasta myöhemmin. Silloin kun aloin syyttämään itseäni epäonnistumisesta äitinä.

Olen kompostoinut, pureskellut ja sisäistänyt oman kertomukseni. Huomioni ei ole enää omassa kertomuksessani vaan olen täällä auttaakseni sinua löytämään juuri sinulle sopivan, ainutlaatuisen tavan synnyttää. Doulana olen täällä tehdäkseni sinun matkastasi erilaisen – enemmän tietoisen. Vuosien aikana olen hankkinut välineitä ja harjoituksia, joiden tiedän toimivan niin synnytykseen valmistautumisessa, synnytyksessä kuin synnytyksen jälkeenkin. Ne ovat harjoituksia, jotka vapauttavat sinut peloista ja sokeista pisteistä, lisäävät tietoisuutta ja läsnäoloa. Näin voit saada taitoja, jotka auttavat sinua näkemään selkeästi, tekemään oikeita päätöksiä ja synnyttämään rakkauden voimalla.

– Alessandra Sarelin, 27.9.2015 (kuvat piirretty vuosien varrella).

Koulutus ja kokemus:

  • Valtiotieteen tohtori (2012). Olen väitöksen jälkeen tutkinut synnytyspolitiikkaa ja synnyttävien naisten oikeuksia.

Doulakoulutuksia

  • Doulakka Synnytysdoula perus- ja sertifiointikurssi, yhteensä 250 tuntia (2012-2014)
  • DONA Postpartum Doula-kurssi 2014 (27 tuntia, lisäksi harjoituksia)
  • Synnytyslaulukurssi doulille Hilkka-Liisa Vuoren kansssa (6 tuntia) 2011
  • Aktiivinen synnytys– järjestön doulakurssi (8 tuntia) 2010

Kokemusta erilaisten synnytysten tukena

Olen toiminut doulana

  • ensi- ja uudestisynnyttäjille;
  • sairaalasynnytyksissä, joissa on käytetty lääketieteellisiä toimenpiteitä kuten synnytyksen käynnistystä ja puudutusta tai ilman näitä toimenpiteitä ja myös perätilasynnytyksessä;
  • kotisynnytyksessä (kätilön avustama);
  • synnytyksissä yksin tai kumppanin kanssa;
  • sateenkaariperheille.

Muita olennaisia kursseja

  • Luontaislääkinnän ja ravintoterapian perusteet 15-17.5.2016 (Kairon instituutti, Helsinki);
  • Lääketieteen perusteet 100 tuntia (Axelsons Gymnastiska Institut, Tukholma);
  • Kehollista tasapainoa synnytykseen, 20.9.2015 (Eeva Itkonen, Jaga, Helsinki);
  • Penny Simkin seminaari 24-25.4.2015 (Suomen doulat, Helsinki);
  • Birth Story Distance Course 1 and 2, 2015 (Birthing from Within);
  • EFT-ohjaaja koulutus (45 tuntia) 10/2014-2/2015 (Bengt Aspfors, Tammisaari)
  • Akupainanta raskauden, synnytyksen ja lapsivuodeajan aikana Anu Lampisen kanssa (kevät 2014);
  • ”Heart and Hands” Elizabeth Davisin kanssa seksuaalisuudesta naisen elinkaaren ja synnytyksen aikana sekä seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen (2013).
  • Dancing for Birth™ ohjaajakoulutus (2012).
  • Imetyksen tuki-peruskurssi 30 tuntia (Imetyksen tuki ry., 2012).
  • Birth Art Processes verkkokurssi (Birthing from Within, 2010).
  • Conference on Human Rights in Childbirth (Ihmisoikeudet lapsen synnytyksessä) Haagissa vuonna 2012, luennoitsijoina mm. Ina May Gaskin ja Michel Odent.
  • Awakening Women naistenryhmä johtajakoulutus 6 päivää (2014), Kreikka.

Artikkeleja & puheita 

  • ”Synnytys ilman kärsimystä ja doulan tuki”, luento Varsinaissuomen kätilöyhdistyksen koulutuksessa 11/2015
  • ”Suojeleeko synnytyssuunnitelma synnyttäjän oikeuksia?”, Kätilölehti 1/2015
  • KaksPlus haastattelussa aiheena synnytystaide, 2015
  •  ”Modernisation of Maternity Care in Malawi”, Nordic Journal of Human Rights, 4/2014.
  • ”Tanssi itsesi rennoksi”, KaksPlus 1-2/2014
  • ”Passionerat födande”, Astra 4/2014.
  • Puhujana Aktiivinen synnytys ry:n Kotisynnytysseminaarissa vuonna 2012 ja 2013.